maanantai 19. toukokuuta 2014

Taimet vaihtoon lauantaina

"Elämä on kuin kukkamaa, se
 pieniä ihmeitä kasvattaa" (kuva:Sanna Jyllilä)
Peräseinäjoen Kulttuuritalo Pokin edustalla järjestetään lauantaina, 24.5. klo 11-15, taimienvaihtotori. Tapahtumaan voi tulla vaihtamaan niin perennoja, pensaita, tomaatintaimia tai vaikkapa itse kasvatettuja taimia. Mikäli vaihdettavaa ei löydy, paikan päältä voi myös ostaa taimia edullisesti.
Kello 11. paikalle saapuu Hannu Ojanen Etelä-Pohjanmaan Puutarhaseurasta kertomaan Puutarhaliiton Bongaa puutarha -tapahtumasta. Hän vastailee myös puutarhahoitoon liittyviin kysymyksiin.
Toritapahtumassa on mukana myös paikallinen Puskan puutarhapiha. Lakeuden 4H-yhdistyksen toimesta lapset voivat osallistua perinteiseen auringonkukankasvatuskilpailuun.
Kaupungin osakeskusten aktivointihankkeen, Peräseinäjoen Yrittäjät ry:n ja Lakeuden 4H-yhdistyksen toteuttaman Peräseinäjoen nuorten yritysideakilpailun parhaimmisto palkitaan torilla klo 12.
Tapahtumassa on myynnissä myös kahvia, leivonnaisia ja muuta toritavaraa.
Viiden euron hintaisen pöytäpaikan ehtii vielä varata laittamalla viestiä osoitteeseen info.peraseinajoki@netikka.fi tai soittamalla Eila Kulmalalle puh. 044-593 6590.
Taimienvaihtotorin toteuttaa Kylämatkailujaosto. Menossa ovat mukana myös Lakeuden 4H-yhdistys sekä Kaupungin osakeskusten aktivointihanke.
Tervetuloa keväiseen toritapahtumaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti