torstai 7. elokuuta 2014

Kauppa-auto kurvasi Ylistaron ja Peräseinäjoen Landetoreille

Landetori-kiertue kauppa-autoineen saapui tiistaina 5.8. Ylistaron torille ja päivää myöhemmin Pokin edustalle, Peräseinäjoelle.

Lähiruokaa ja hanketietoutta mukanaan tuonut kauppa-auto oli molempien torien vetonaula. Auton ympärille rakennetut toritapahtumat myynti- ja esittelykojuineen kiinnostivat kävijöitä kummassakin paikassa.
Helteinen kesäkeli loi osaltaan täydelliset puitteet maaseudun ja torielämän elävöittämiseksi järjestetylle kiertueelle. Naurun lisäksi toreilla soljui myös Suomen suveen saumattomasti kuuluva kansanmusiikki, Folklinkin Miia Palomäen ja Leija Lautamajan toimesta.

Toreille kokoontunut kansa oli molemmissa paikoissa täysin samoilla linjoilla viimeisten sointujen kajahtaessa, ja kauppa-auton startatessa kohti seuraavaa kohdetta: näitä tapahtumia pitää saada lisää!

Maaseudun Mahtavimman Kauppa-auton matkassa olivat mukana Liiveri ry, Kyläköörissä on itua -hanke, Seinäjoen kaupungin osakeskusten aktivointihanke, Kurikan kaupunkikeskustan kehittämishanke, Folklink, Maaseuturahasta ja Maaseutuverkosto.


Ylistaron torilla paisteteltiin helteessä.


Lakeuden 4H-yhdistyksen Tuija Saarimäki (vas.) ja Maria Härö kertoivat 4H-toiminnasta ja Lakeuden
Etapin palveluista. Pisteessä oli mahdollisuus myös askarrella rahakukkarot kierrätysmateriaaleista.

Juhani Niemelä palveli asiakkaita leppoisasti.


Peräseinäjolle parkkeerattiin keskiviikkona 6.8. Lämmintä piisasi edelleen.
 
Mehu maistui auringonpaahteessa kaikenkokoisille.



Myyntikojuista löytyi suloisia töppösiä.


 
Folklinkin Miia Palomäki (kesk.) ja Leija Lautamaja saivat Peräseinäjoella musisointikaverikseen vierailevan tähden. Haitarin kävi kotoaan nappaamassa Juho Lähteenmaa.
Pokin edustalla pantiin myös jalalla koreasti.

 

1 kommentti:

  1. Hei kaikille, olen täällä todistamassa, kuinka minusta tulee rikas ja kuuluisa menestyvä malli maailmassa, olen käynyt läpi vaikeuksia vuosia, koska menetin molemmat vanhempani, en voinut edetä matkallani pidemmälle taloudellinen ratkaisu, kunnes viisi kuukautta sitten, tarkoitin ystävää, joka toi minut vapaamuurariperheeseen, aluksi pelkäsin liittyä, koska olen lukenut niin paljon valeuutisia Internetin kautta vapaamuurariperheestä ja jonka nyt tiedän. se ei ole totta, kaikki oli valeuutisia, ja haluan käyttää tätä tilaisuutta hyväkseni sanoakseni suuret kiitokset vapaamuurariperheelle, kaikille tämän perheen veljille ja sisarille. Olen niin kiitollinen tuesta, jota te kaikki annatte minulle, ja ne, jotka pitivät vapaamuurariperhettä pahoina, jotka eivät tunne tämän perheen sääntöjä ja määräyksiä, lopeta tuomitseminen asioista, joista et tiedä, ja lopeta valeuutisten jakaminen, jos olet kiinnostunut liittymään jäseneksi ja nauttimaan vapaamuurariperheen edut, ota yhteyttä alla olevasta osoitteesta lisätietoja,
    WhatsApp; +31 687 329 133
    Sähköposti; info.masonic.oregon@email.cz
    Sähköposti; info.masonic.oregon@gmail.com
    Tai lue lisää meistä Facebook-sivun linkistä; https://web.facebook.com/infomasonicoregon

    VastaaPoista